Syksyiset terveiset just sulle, Kettuperheen jäsen!

Tällä viikolla innokkaat fuksit aloittivat opintonsa perinteisesti kuulemalla yliopisto-opiskelusta infotilaisuuksissa ja tutustumalla toisiinsa illanvietoissa (tervetuloa, teitä on odotettu!). Maanantaina 9.9. mukaan liittyvät vanhemmat konkarit perinteisesti kettuvihkojen ja -karkkien saattelemana. Kului mennyt kesäsi sitten paiskiessa töitä, riippumatossa, kesäopintojen parissa, festareilla, matkustellessa tai mökkilaiturin nokassa, on ihana nähdä jälleen! Vielä viime viikonloppuna Lue lisää

Parkun uusi hallitus 2018 on valittu

Parkun syyskokous on puhunut, uusi hallitus vuodelle 2018 valittiin värikkäiden vaiheiden jälkeen. Puolimaratoniksi venyneen kokouksen jälkeen voittajina maaliin selvisivät sekä jäsenistö että uusi hallitus. Syyskokouksen taikaa Parkun syyskokoukset ovat olleet perinteisesti sykähdyttäviä karnevaaleja, joissa jännitystä ja värikkäitä tilanteita on riittänyt. Lähes paavin valintaan rinnastettavassa, suljettujen ovien takana käytävään tilaisuuteen Kettuperhe Lue lisää

Kevään pisaroita

Opinkiven ikkunoista pääsee valoa läpi. Swedish Film and Televisio Culture, merkitsen muistiin paperinkulmaan. Kevät on pian täällä. Jälkiin luottaen saapuvat kesä, syksy, talvi – ja jälleen uusi kevät sitten, kun on hyvä. Ja silloin on saapunut se aika, jolloin minäkin saatan kerryttää kokemuksiani vaihto-oppilaana: puhua kenties arkisesti toisella kotimaisella kielellä Lue lisää

Kettugether – koko kettuperhe koossa kolme päivää

No huh! Olihan siinä kisakunnossa pitelemistä, mutta vahvoilla pohjilla koko puheviestinnän yhteisö rakensi yhdessä vuorovaikutusta perjantaista sunnuntaihin. Puhistermein viikonlopun ohjelma oli seuraava: ensiksi edettiin seminaarissa dynaamisesti tehtäväraiteella, josta vaihdettiin tarkoituksenmukaisesti kiillottamaan suhdetasoa vuosijuhlille, josta siirryttiin jatkoille herkistelemään haptiikkaa ja sunnuntaina puhuttiin enää parakieltä. Kettujen kokoontumisajot alkoivat vauhdikkaasti Vuorovaikutusta rakentamassa -seminaarilla, Lue lisää