punaisia haalareita.

Parku 40 vuotta – Muistoja Parkusta vuosien varrelta

Parkun 40-vuotisen taipaleen kunniaksi päätimme kerätä teiltä, rakkaat parkulaiset, muistoja ja kokemuksia Parkusta, koska kukapa osaisi kertoa Parkusta paremmin kuin parkulaiset itse! Parkusta löytyi monenlaisia muistoja aina 90-luvulta 2010-luvulle saakka. Muistoja yhdistää vahvasti se, että Parkussa on koettu jo vuosikymmenten ajan olevan mukavaa, ja Parku onkin koettu hyväksi sekä lämpimäksi Lue lisää

Siitäpä syntyi melkoinen Parku – Parku ry:n syntytarina

Ainejärjestö Parku perustettiin 40 vuotta sitten Minua pyydettiin muistelemaan tässä blogikirjoituksessa ainejärjestön perustamista ja alkuvaiheita. Olin nimittäin paikalla, kun Parkua synnytettiin. Opiskelijoiden ainejärjestöt ovat merkittäviä toimijoita yliopistoyhteisössä. Ainejärjestöt kokoavat saman tutkinto-ohjelman opiskelijat yhteen ja tukevat vuorovaikutusverkostojen rakentumista. Ne huolehtivat omalta osaltaan opiskelijoiden hyvinvoinnista ja harrastustoiminnasta. Ainejärjestöt ovat edunvalvojia ja kanavoivat Lue lisää

Nauti matkastasi viestinnän opiskelija – Tsemppikirje Parkulaisille koronatalveen

Tämän “uuden normaalin” koetellessa meitä kaikkia paikasta ja ajasta riippumatta on enemmän kuin ymmärrettävää, että motivaatio opiskeluun ja etenkin sen uusiin muotoihin voi olla hakusessa. Opiskelijaelämä on ainakin hetkellisesti muuttunut. Odotetut opiskelijariennot, yhteiset luentojen jälkeiset avautumiset kampuksella, lukupiirit, lounaat, sitsit, baarikierrokset, haalaribileet, Tourusoudut jne. Eivät toteudu ainakaan tänä lukukautena sillä Lue lisää

Ajautumalla yrittäjäksi

Aloita yliopisto-opinnot, sano lähes jokaiselle vastaan tulevalle mahdollisuudelle kyllä, nauti elämästä, kokeile omia rajoja, pysy uteliaana ja vaali ystävyyssuhteita. Näin kulkee jotakuinkin viimeisen kuuden vuoden lyhyt oppimääräni fuksista filosofian maisteriksi ja yrittäjäksi. Kynän varressa on tällä kertaa minä, Sakke, tammikuussa 2020 maisteriksi valmistunut ikuinen henkinen opiskelija, elämäntapayrittäjä ja wanna be Lue lisää