Jyväskylän yliopiston viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö

Nauti matkastasi viestinnän opiskelija – Tsemppikirje Parkulaisille koronatalveen

Tämän “uuden normaalin” koetellessa meitä kaikkia paikasta ja ajasta riippumatta on enemmän kuin ymmärrettävää, että motivaatio opiskeluun ja etenkin sen uusiin muotoihin voi olla hakusessa. Opiskelijaelämä on ainakin hetkellisesti muuttunut. Odotetut opiskelijariennot, yhteiset luentojen jälkeiset avautumiset kampuksella, lukupiirit, lounaat, sitsit, baarikierrokset, haalaribileet, Tourusoudut jne. Eivät toteudu ainakaan tänä lukukautena sillä tavalla kuten suurin osa oli kuvitellut ja varmasti myös toivonut.

Se klassinen parkulaisten ”onks tää sittenkään mun juttu”-pohdinta sijoittuu yleensä opintojen toiselle vuodelle. Maailman kirjojen ollessa kuitenkin suhteellisen sekaisin juuri nyt voidaan olettaa, että etäopetus-sessioiden ja aina vain lisääntyvien Microsoft Teams- tai mitkä liekään- tapaamisten kasaantuessa voi alkaa pikkuhiljaa ottamaan päähän. Jokainen JYU:n ja etenkin viestinnän opiskelija tietää olevansa tilastollisesti ja globaalisti etuoikeutetussa asemassa saatuaan kilpaillun opiskelijapaikan hyvässä yliopistossa – vieläpä tiukan seulan läpi. Ja juuri tuon vuoksi voi jopa olla, että opiskelija potee huonoa omatuntoa siitä, ettei oikein sytykään koronatalven antimiin. Syytä siihen ei kuitenkaan ole. On täysin ok antaa tämän absurdiuden ottaa pannuun.

Tämän lisäksi on pelkästään hyvä myös terveellä tavalla kyseenalaistaa sitä mihin aikaansa käyttää. Lupaan kuitenkin tätä lukevalle parkulaiselle, että olet tehnyt hyvän ja eteenpäin vievän valinnan. Mikäli tiedät olevasi juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tämä kirjoitus toiminee esimerkkinä siitä mihin kaikkialle opinnot ja avoin mieli voivat sinut vielä kirjaimellisesti viedä – työelämässä ja siinä muussa elämässä. Jos taas allekirjoitat ylläolevat ajatukset etkä osaa sanoa missä olet 5 vuoden tai edes kuukauden kuluttua, niin hang on! (Totuus on, ettei tiedä kukaan muukaan).

Viestinnän asiantuntijuutta arvostetaan työelämässä

-Viestinnän asiantuntijat

 Olen itse vielä suhteellisen nuori – täytin juuri 30 (huh!), ja olen ehtinyt tekemään melko lailla erilaisia työjuttuja kiitos viestintätaustani sekä siitä huolimatta. On tavallaan aikamoinen klisee sanoa, että viestinnän asiantuntijuutta arvostetaan. Tämä pitää kuitenkin paikkansa. Se ei välttämättä tarkoita aina juuri sitä mitä viestintää opiskeleva luulee, vaikka toki viestinnän merkitykseen ollaan heräämässä kovaan tahtiin alasta riippumatta. Usein työelämässä voi kuitenkin käydä niin, että juuri sinun asiantuntijuuttasi arvostetaan, koska se oli hyvä idea, rakentava toimintamalli, selkeä lähestymistapa, konkreettinen keino nähdä metsä puilta ja auttaa muitakin työyhteisön jäseniä näkemään asia samoin. Niissä työpaikoissa ja organisaatioissa joissa ”viestinnän asiantuntijuus” sanana ei ehkä tarkoita niin paljon, arvostetaan joka tapauksessa siihen sisältyvää ammattitaitoa. Sinun tehtäväsi onkin oppia tunnistamaan omat kiinnostuksen kohteesi, ne kohteet, joissa on vielä kehitettävää ja täten vahvuusalueesi. Tämän jälkeen osaat myös vakuuttaa tulevat työnantajasi ja muut osaamisestasi kuin itsestään.

Life is what happens while you are making other plans

-John Lennon

Mikäli kuitenkin kamppailet vielä oman suuntasi kanssa, niin se on ok. Nekin, jotka eivät urapolkujaan tunnu kyseenalaistavan muuttavat aivan varmasti joitakin suunnitelmiaan vielä matkan varrella. Tällä hetkellä olen Italiassa, maailman vanhimmassa Bolognan yliopistossa tohtorikoulutettavana, tehden väitöskirjaa poliittisesta viestinnästä ja eurooppalaisesta oikeistopopulismista. Sanotaan suoraan: tähän tohtorikouluun ei ollut helppo päästä. Tarkoittaako se kuitenkaan sitä, että minulla oli kristallinkirkas suunnitelma väitellä tohtoriksi poliittisesta viestinnästä juuri täällä? Ei todellakaan. Kukaan – tai lähes melkein kukaan – ei päädy tekemään väitöskirjaa vahingossa. Ehkäpä monien sattumien kautta, mutta ei kuitenkaan vahingossa. Voisin silti olla aivan yhtä hyvin jonkin viestintätoimiston, ajatushautomon, poliittisen kabinetin tai suuren kansainvälisen yrityksen leivissä. Saattaisin yhtä hyvin olla vapaa-toimittaja, kirjeenvaihtaja tai sisällöntuottaja – kuten olen myös ollut. Ja kaikissa noissa viestinnän opiskelija ja viestinnästä valmistunut on vahvoilla. Niin työnhaussa kuin itse työn arjen tuomien haasteiden iskiessä.

Viestinnän alalle päätyy mielestäni ihmisiä, joita voisi kuvata moniosaajiksi, joilla on samanaikaisesti täysin erilaisiakin intohimoja sekä mielenkiinnon kohteita. Näin on toki monilla muillakin ihmisillä, mutta rohkenen väittää, että erityisesti meillä parkulaisilla. Se on samaan aikaan rikkaus, mutta myös rasite. Useista erilaisista asioista aidosti kiinnostuminen voi aiheuttaa myös ahdistusta ja päämäärättömyyttä. Uskallanko valita näin ja leimaudunko sitten tämän skenen tyypiksi? Mitä nopeammin juuri sinä ymmärrät, että yksi intohimo tai mielenkiinnonkohde ei poissulje toista, niin olet ottanut todella suuren askeleen eteenpäin oman itsesi tuntemisessa, mutta myös ammatillisessa kypsyydessä. Tämän asian hyväksyminen ja sisäistäminen on vahvuus, jolla juuri me viestinnän asiantuntijat – kaikki erilaisia ihmisiä – erotumme joukosta eduksemme. Niin yksityisessä elämässämme kuin työmaailman pyörteissä. Luota itseesi ja mieti mahdollisimman vähän sitä mitä muut sinusta ajattelevat (tämä ei tarkoita mitään vapaalippua kusipäisyyden vuoristorataan vaan vastuuta ja omanarvontuntoa). Lupaan sinulle, että se kannattaa.

If you don’t know where you are going, any road will take you there

-Lewis Carroll

Neljä vuotta sitten olin juuri päättänyt palata kandin jälkeiset kolme välivuotta vietettyäni takaisin Jyväskylään, tekemään maisterinopintoni loppuun. Takanani oli kaksi mielenkiintoista työvuotta aivan eri alalla eri kaupungissa ja paljon matkustelua. En suunnitellut silloin tekeväni väitöskirjaa, mutta annoin mennä, kun poliittinen viestintä todella alkoi minua kiinnostamaan nimenomaan populismin kontekstissa. En miettinyt leimautuvani ”junnupoliitikoksi” tai ”tulevaksi broileriksi”, vaan menin mukaan poliittiseen toimintaan ja päädyin kolmessa kuukaudessa koko poliittisen osastoni puheenjohtajaksi ja kolme vuotta myöhemmin puolueeni ainoaksi Eurovaaliehdokkaaksi Keski-Suomesta. Kirjoitin opintojeni ohella satunnaisia näkökulmia poliittisesta viestinnästä kansallisiin sanomalehtiin ja tienasin opintojeni ohella rahaa saaden myös korvaamatonta työkokemusta. Tutustuin ihmiseen, jonka perässä halusin tulla Italiaan ja koska minua kutkutti syventää tietämystäni ja osaamistani populismin ja poliittisen viestinnän saralla, niin päätin hakea useaan tohtorikouluun Euroopassa – myös Bolognaan. Panokset olivat kovat, mutta uhkapeli kannatti. Täällä olen yhä, vaikka toinen jalkani on edelleen vahvasti Jyväskylässä ja Suomessa. En tehnyt näitä asioita tai saavuttanut joitakin henkilökohtaisia virstanpylväitä sen vuoksi, että olen niin siisti jätkä tai huomattavasti muita lahjakkaampi. En ole. Minulla ei ollut aikataulutettua tai selkeää suunnitelmaa, sillä minulla ei ollut suunnitelmaa lainkaan – ainoastaan avoin ja nöyrä mieli. Onni suosii aina avointa mieltä, joten ottakaa iisisti tänä talvena. Antakaa ikävien asioiden tuntua ikäviltä, mutta älkää vaipuko turhaan melankoliaan tai epäilkö sitä, ettettekö olisi valinneet oikein. Kyllä valitsitte! Se, että opiskelette viestintätieteitä JYU:ssa ja luette tätä Parkun blogia juuri nyt on siitä todiste. Olette jo nyt oikealla tiellä ja mitä todennäköisimmin tulette päätymään juuri sinne minne haluattekin. Nauttikaa siis matkasta.

Yannick Lahti

Tohtorikoulutettava Bolognan yliopisto, Poliittinen viestintä ja eurooppalainen oikeistopopulismi