punaisia haalareita.

Parku 40 vuotta – Muistoja Parkusta vuosien varrelta

Parkun 40-vuotisen taipaleen kunniaksi päätimme kerätä teiltä, rakkaat parkulaiset, muistoja ja kokemuksia Parkusta, koska kukapa osaisi kertoa Parkusta paremmin kuin parkulaiset itse! Parkusta löytyi monenlaisia muistoja aina 90-luvulta 2010-luvulle saakka. Muistoja yhdistää vahvasti se, että Parkussa on koettu jo vuosikymmenten ajan olevan mukavaa, ja Parku onkin koettu hyväksi sekä lämpimäksi Lue lisää…

Siitäpä syntyi melkoinen Parku – Parku ry:n syntytarina

Ainejärjestö Parku perustettiin 40 vuotta sitten Minua pyydettiin muistelemaan tässä blogikirjoituksessa ainejärjestön perustamista ja alkuvaiheita. Olin nimittäin paikalla, kun Parkua synnytettiin. Opiskelijoiden ainejärjestöt ovat merkittäviä toimijoita yliopistoyhteisössä. Ainejärjestöt kokoavat saman tutkinto-ohjelman opiskelijat yhteen ja tukevat vuorovaikutusverkostojen rakentumista. Ne huolehtivat omalta osaltaan opiskelijoiden hyvinvoinnista ja harrastustoiminnasta. Ainejärjestöt ovat edunvalvojia ja kanavoivat Lue lisää…