Aloitetaan tunnustuksella: syksyllä 2016, Parkun syyskokouksen aamuna, minä en tiennyt vielä itsekään, että tulisin hakemaan Parkun hallitukseen. Pieni, kytevä toive hallitukseen pääsemisestä oli elellyt sisälläni toki jo pitkän aikaa, mutta jostain syystä epäröin viimeiseen asti.
Syitä oli monia. Yksi niistä oli ainejärjestötoiminnan tuntemattomuus. Tuntui, että koko ainejärjestötoiminta oli minulle eräänlaisen usvan peitossa aivan opiskeluiden alkamiseen saakka. Kun orientaatioviikoilla kurssikaverit kyselivät asiantuntevasti excuista, minä pohdin, kuinka maalaiselta vaikuttaisinkaan, jos nostaisin käteni ja kysyisin, että mikä ihmeen excu?
Parkun ja sen hallituksen toiminta (puhe)viestinnän opiskelijoiden etuja valvovana ja opiskelijaelämää vauhdittavana järjestönä avautui minulle syksyn mittaan lopulta helposti. Huomasin, että Parkun kautta opiskelijaelämään pääsi sisälle todella monella tapaa. Vaikka oma elämäntyylini on vienyt minua opintojen alusta saakka useammin treeneihin kuin opiskelijabileisiin, huomasin, että Parkun toiminnan avulla osaksi kettuperhettä pääsee vähemmälläkin bailaamisella. Ensimmäiset vuosijuhlani olivat upea kokemus, vaikka jatkot vaihtuivatkin osaltani omaan petiin ja aamutreeneihin. Dublinin excullekin osasin ilmoittautua, ja reissu oli yksi riemukkaimmista ulkomaanmatkoistani tähän saakka!
Syyskokoukseen mennessä olin ehtinyt oppia jo moneen kertaan, että ainejärjestötoiminta tarjoaa opiskelijalle vain hyötyjä. Hiljalleen mielessäni alkoi pyöriä jo sekin, miten voisin itse hyötyä toiminnasta vielä enemmän, ja toisaalta kenties päästä itsekin kantamaan korteni kekoon.
Olen aina ollut niitä aktiivisia jokapaikanhöyliä, jotka sanovat kyllä, kun on mahdollisuus päästä vaikuttamaan itse tekemällä. Takana on liuta erilaisia luottamustehtäviä, mitä moninaisimpia koulutuksia ja muita vapaaehtoishommia. Kuitenkin ainejärjestön hallitukseen hakeminen tuntui todella isolta asialta, ja fuksin ymmärrys ainejärjestön ja oppiaineen linjauksista ei tuntunut riittävältä. Siksi panttasin viimeiseen asti päätöstä hakea mukaan, vaikka kuinka uskonkin tekemällä oppimiseen. Lopullinen päätös hallitukseen hakemisesta syntyikin vasta syyskokouksen tiiviissä tunnelmassa, kun suuri joukko Parkun jäseniä ahtautui samaan tilaan seuraamaan kutkuttavaa vallanvaihtoa. Nimi- ja hallitustoivekierrosta kuunnellessani huomasin monen fuksikaverini ilmoittautuvan kiinnostuneeksi hallitustehtävistä. Lopulta yllätin itsenikin ja hain liikuntavastaavan tehtävään.
Liikuntavastaavan pesti tuntui minulle itselleni hyvin luontevalta vaihtoehdolta. Liikkuminen on minulle paitsi harrastus, myös elämäntapa; asia, jossa koen minulla olevan annettavaa. Erityisesti hallitustehtävässä minua kuitenkin kiinnosti päästä osaksi yleistä keskustelua ja päätöksentekoa, sekä oppia lisää Parkusta ja sen toiminnasta. Kun tiukan äänestyksen jälkeen kuulin tulleeni valituksi liikuntavastaavan pestiin, olin todella innoissani.
Kulunut vuosi on täyttänyt ennakkotoiveeni kaikin puolin. Olen oppinut todella paljon sekä järjestötoiminnasta yleensä, että Parkun näkökulmasta opiskelijan elämään. Olen päässyt osaksi todella mielenkiintoisia, inspiroivia keskusteluja. Ennen kaikkea, olen saanut liudan uusia ystäviä. Muista hallituslaisista on tullut ystäviä, joiden kanssa luonnistuu niin vakava keskustelu kuin hervoton sisäpiirinvitsailukin.
Hallitusporukan lisäksi Parkun hallituksessa oleminen on helpottanut entisestään tutustumista muihin opiskelijoihin niin Parkun kuin muidenkin ainejärjestöjen sisällä. Kirsikkana hallitusaktiivisuuden hyötyjen komean kakun päällä on osaaminen, jota en olisi kyllä arvannut saavani tämän vuoden aikana. Avaimenhaltijuus, velvollisuudentunto ja syyskokouksessa tehdyt tarmokkaat lupaukset ovat vieneet minua vuoden aikana viestijöiden palloiluvuoroille, joilla olen vähitellen alkanut oppia perusteet tavallisimpien pallopelien kryptisestä maailmasta. Olen henkeen ja vereen yksilöurheilija, jonka käsitys pallonhallinnasta rajoittuu “peura ajovaloissa”-katseeseen pallon osuessa käsiin. Siksi olenkin pitänyt itseäni viestijöiden liikuntaporukan virallisena kynnyksenmadaltajana, jonka ansiosta vuoroja voi takuulla markkinoida sanoilla: “Tänne saavat tulla ihan umpisurkeatkin pelaajat”. Tähän kohtaan on kuitenkin sanottava, etten voi olla enää niin huono, kuin aloittaessani tammikuussa! Paitsi lentopallossa, jossa syksyn ensimmäisellä kerralla tarjouduin siirtymään cheerleadingin puolelle.
Mieleni alkaa käydä kovin haikeaksi katsellessani naurettavaa vauhtia syyskokousta kohti viilettävää kalenteria, mutta odotan innolla, ja pienellä jännitykselläkin, tulevaa syyskokousta. Odotan erityisesti sitä, kuka liikuntavastaavan puikkoihin pääsee seuraavaksi. Toivon, että olen esimerkilläni saanut jonkun innostettua hakemaan tätä paikkaa, vaikka sitten halusta tehdä asiat täysin toisin. Vaikka olisihan se hienoa, jos esimerkiksi Viestijöiden Talviolympialaisista tulisi perinne, johon pääsisin joku kerta mukaan osallistujana.
Oma vuoteni Parkun hallituksessa alkaa olla täysi, mutta koen sen ansiosta olevani entistä vahvemmin osa Parkua.
-Rasa
Liikuntavastaava
