Kaikkihan puhua osaavat

Puheviestijä ei osaa muuta kuin puhua, ja kaikkihan puhua osaavat. Työmarkkinoilla on täten tie auttamatta pystyssä, ellei sitten ole osannut valita viekkaasti sivuaineita, joissa on sitä oikeaa työelämän kaipaamaa sisältöä. Kuulostaako tutulta?Tämä tavanomainen valmistumisen kynnyksellä olevan puheviestijän harha on virheellinen kummankin olettamuksensa sekä tätä myöten myös johtopäätöksensä osalta.

 

Käsittelen ensin jälkimmäistä harhaa. Puheviestijä viettää aikaa paljon sellaisessa seurassa, jossa väki on jo lähtökohdiltaan innokkaita viestijöitä ja jotka ovat vuosien varrella myös runsaasti kartuttaneet viestinnällisiä tietoja ja taitoja. Tämä luo kuplan, jonka sisältä käsin näyttää siltä, että vuorovaikutuksen ilmiöt syineen ja seurauksineen ovat kaikille tuttuja ilmiöitä. Tämä koskee ylipäätään kaikkea osaamista. Mikä itselle on helppoa ja luontaista, miltei arkipäiväistäkin, voi jostakusta toisesta olla ihmeellistä ja lumoavaa. Kuitenkin viimeistään työelämään siirryttyään puheviestijä herää karuun todellisuuteen, jossa hämäristä onkaloistaan ryömii esiin sellaisia kammotuksia, kuten järkyttävän tehottomia palavereja, puuduttavia PowerPoint-karaokeja, rituaalinomaisia työhaastatteluja sekä taitamatonta tekstipohjaista tunneviestintää aivan väärässä paikassa aivan väärään aikaan. Kaiken lisäksi nämä ilmiöt vaikuttavat olevan hämmentävän yleisiä. Kaikki eivät tosiaankaan osaa puhua, ainakaan tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Vuorovaikutustaidot ja kyky kehittää yksilöiden ja yhteisöjen viestintää ovat todella arvokasta osaamista aivan kaikilla aloilla.

Vuorovaikutustaidot ja kyky kehittää yksilöiden ja yhteisöjen viestintää ovat todella arvokasta osaamista aivan kaikilla aloilla.

Puheviestijän työmahdollisuudet eivät kuitenkaan rajoitu vain vuorovaikutuskonsulttiin, eikä edes erilaisiin viestinnän tehtäviin, vaikka ne sinänsä erittäin kunnioitettavia aloja ovatkin. Puutun nyt alussa esittämäni virheellisen väittämän ensimmäiseen harhaan. Vuorovaikutuksen opiskelun ohessa tulee samalla oppineeksi hyvin tärkeitä taitoja, joista on hyötyä kaikissa asiantuntijatehtävissä. Kaikki akateeminen opiskelu kehittää ajattelemisen taitoja. ”Mistä tiedän, että tiedän”, on tärkeä kysymys, jota ei pitäisi sivuuttaa päätöksenteossa. Valtavassa tietomeressä kahlatessaan tulee opiskelija väistämättä nöyräksi omien tietojensa ja oman ymmärryksensä rajojen kanssa. Helppoja ja miellyttäviä vastauksia oppii varomaan. Omaa opinnäytetyötään tehdessään saa aavistuksen siitä, miten vaikeaa on tuottaa oikeasti luotettavaa ja käyttökelpoista uutta tietoa. Tätä nähdäkseni on akateeminen sivistys; se on nöyryyttä tunnustaa omat rajansa, mutta samalla rohkeutta raivata uusia polkuja tuntemattomaan maastoon.

Tätä nähdäkseni on akateeminen sivistys; se on nöyryyttä tunnustaa omat rajansa, mutta samalla rohkeutta raivata uusia polkuja tuntemattomaan maastoon.

Uskon, että näistä syistä puheviestijät työllistyvät hyvin. Vaikka tutkinto ei pätevöitä mihinkään tiettyyn selkeään ammattiin, ovat puheviestijän työllistymisnäkymät kuitenkin hyvät ja erittäin laajat. Maailma on täynnä tärkeitä viestejä, joita ei ole huomattu ja väärinymmärryksiä joita ei ole korjattu. Näissä puheviestijä voi olla suureksi avuksi. Ensin pitää kuitenkin tavalla tai toisella päästä puheisiin sellaisen henkilön kanssa, joka on valmis suorittamaan riittävän suuren rahallisen korvauksen vastineeksi puheviestijän työpanoksesta. Tässäkin puheviesijällä on moniin muihin verrattuna omat valttinsa, mutta se onkin sitten jo oma aiheensa.

 

 

——
Kirjoittaja Ilkka Nykänen on vuonna 2006 Tourujoen sorsien säestyksellä valmistunut puheviestijä. Valmistumisen jälkeen hän työskennellyt kouluttajana, projektipäällikkönä sekä erilaisissa asiantuntijatehtävissä työ- ja elinkeinohallinnossa. Parhaillaan Ilkka työskentelee vuorovaikutteisten suoratoistolähetysten parissa.