Vuosi sitten olin asunut koko pienen ikäni Anssi Kelan kanssa samoilla hoodeilla. En kuitenkaan halunnut jäädä loppuelämäkseni pieneen kyläpahaseen kivenheiton päähän Helsingistä. Halu lähteä muualle, jonnekin pidemmälle, kasvoi päivä päivältä.

Vääristynyt maantieteellinen näkemys Suomen kaupunkien sijainneista sai minut ajattelemaan, ettei Turkua pidemmälle voi yksinkertaisesti lähteä, mutta Helsinki oli kuitenkin aivan liian lähellä kotipaikkakuntaani. Löysin kuitenkin minua kiinnostavan puheviestinnän Jyväskylästä, kaupungista, jossa en ollut koskaan käynyt. Naiivit ajatukset täyttivät pääni: “Apua. Mutta sehän on lähes pohjoisessa? Eikö kaikki keskisuomalaiset ole hiljaisia ja sisäänpäin kääntyneitä? En halua, että keskisuomalainen murre tarttuu minuun. Tuleeko minulle helposti koti-ikävä? Kuinka usein voin käydä kotona, jotta rahani riittävät myös muuuhun elämiseen? Voiko tällainen etelänvetelä sopeutua KESKI-SUOMEEN varsinkaan, kun en tunne sieltä ketään?” Identiteettikriisi yritti iskeä tajuntaani.

Pienestä ahdistuksesta huolimatta päätin kuitenkin lähteä Jyväskylään avoimin mielin.

Jyväskylästä puhutaan paljon hyvää “todellisena opiskelijakaupunkina” ja se, jos mikä pitää paikkansa! Tässä kaupungissa nuorekas ilmapiiri on taattu, sillä 21-vuotiaita asukkaita on eniten ja pelkkiä opiskelijoita löytyy jopa 45 000. Aluksi pelkkien nuorten aikuisten näkyminen katukuvassa saattaa hämmentää, mutta kaikkeen tottuu aikanaan 😉

Muita hyviä puolia Jyväskylässä on sen kompakti koko. Lähes joka paikkaan pääsee kävellen tai pyörällä kätevästi ja sisäisen liikenteen Linkkiä on myös helppo käyttää. Kaikki tarvittavat palvelut ovat myös keskustan sykkeessä. Ikea tietysti puuttuu, mutta saa niitä lihapullia ruokakaupoistakin!

Opiskelija saattaa kuitenkin kokea paikoittain ongelmia, sillä Jyväskylässä tapahtuu enemmän kuin Kelan tuet sallii.

Erilaiset opiskelijatapahtumat (esim. Kauppakadun appro), keikat, festarit, urheilu- ja kulttuuritapahtumat antavat lisämaustetta arkeen sekä viikonloppuihin. Aiemmat kysymykseni kotipaikkakunnalle menosta ovatkin kaikonneet ja tilalle on tullut toinen ongelma; kuinka usein kotona tulisi käydä tervehtimässä perhettä ja vanhoja kavereita?

Tiivistyksenä voisikin sanoa, että Jyväskylä on kaunis valon kaupunki, jossa on turvallista asua. Lisäksi kaupungista entistä ihanamman tekee ystävälliset sekä helposti lähestyttävät ihmiset, mikä mahdollistaa elinikäisten ystävyyssuhteiden muodostumisen. Kulttuurieroja on turha pelätä, sillä tähän kaupunkiin ei voi muuta kuin rakastua!

Lisätietoa opiskelusta Jyväskylässä löytyy yliopistomme esittelyvideolta:

https://www.youtube.com/watch?v=e0VMdB-RunQ