Kauniina helmikuisena talvipäivänä viestinnän ainejärjestöjen pyhä kolminaisuus eli Parku, Lööppi ja Imago kokoontuivat yhteen olympialaistunnelmissa. Torsonakin tunnettu viestijöiden kolmikko nautti yhteisestä päivästä aina illan hämärään saakka.

Aurinkoinen päivä alkoi hotelli Alban rannassa liikuntavastaavien järjestämillä Torso-Olympialaisilla, joissa kolme ainejärjestöä kilpailivat talvilajien todellisesta herruudesta viestimuodossa toteutetussa kilpailussa. Lajeina olivat luistelu, hiihto ja oman järjestön puheenjohtajan vetäminen pulkalla maaliviivan yli. Tiukan kisan tuloksena Lööppi vei voiton Parkun ottaessa hopeaa ja Imagon pronssia. Kilpailun ohessa kannustusjoukot saivat temmeltää lumisen Jyväsjärven jäällä urheillen ja kyykkää pelaillen. Tarjolla oli myös lämmintä juotavaa sekä herkkuja.

Päivää jatkettiin yhdessä Passion Food & Barissa, jossa sitsasimme teemalla Torso goes PyeongChang. Sitsit olivat Parkun tapahtumavastaavien debyytti vuoden 2018 tapahtumakauteen. Inspiraatiota sitsikansan asuihin oli etsitty menneiden ja meneillään olleiden talviolympialaisten maailmasta, ja paikalla oli kaikkea dopingtestistä Olympiasoihtuun ja Kim Jong-unista Juha Mietoon. Sitseillä palkittiin päivällä voittanut Lööpin edustusjoukkue ja muisteltiin menneitä talviolympialaisklassikoita.   

Parku kiittää kanssaviestijöitä nauruntäyteisestä  Torso-päivästä!