Uutisten mukaan jopa kolmasosa nuorista pelkää, että työelämä tulee olemaan liian kuormittavaa, paineistettua ja uuvuttavaa. Tämä tuskin tulee viestinnän opiskelijoille uutisena. Epävarmuus omasta osaamisesta huolettaa: Olenko valinnut oikeat sivuaineet? Mitä oikeastaan osaan ja riittääkö se? Osaanko ylipäätään mitään?
Osalle oman urapolut suunnitelmat ovat selkeät ja luotto työelämässä pärjäämiseen on kova. Mutta useammalla selkeää suunnitelmaa ei ole, ja tuleva työelämä jännittää ja huolettaa. Oli tilanne sitten kumpi tahansa, ei sen kannata antaa rajoittaa työelämään siirtymisen ensiaskeleita. Sillä kuten elämä ylipäätään, myös työelämä voi yllättää.
”Konsulttia minusta ei ainakaan tule”
Palataan vuoteen 2015. Olen valmistumassa Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnästä, ja sivuainelistalta löytyy vaikka mitä espanjan kielestä psykologiaan. Markkinoinnin kurssista pääsin vasta kolmannella yrittämällä läpi, mikä järisytti kympin tytön itseluottamusta. Vannoin pysyväni kaukana markkinoinnista. Enkä ainakaan menisi viestintätoimistoon. Minusta ei koskaan tulisi käsiä heiluttelevaa ja jargonia suoltavaa konsulttia, joka elää vain ja ainoastaan työlle.
Toisin kuitenkin kävi. Päädyin jo ennen valmistumista muutaman mutkan kautta viestintätoimistoon tekemään ennen kaikkea markkinointiviestintää. Ja täällä olen vielä kahdeksan vuoden jälkeenkin. Ja pitkälti siitä syystä, että kuvitelmani viestintätyöstä oli täysin väärä.
Kyllin hyvä riittää viestijältäkin
Etenkin viestintäuran alkuvaiheessa kannattaa olla avoin alan mahdollisuuksille, mutta myös maadoittaa omat odotukset työelämästä realistiselle tasolle. Jos tuleva viestinnän ja PR:n ammattilainen odottaa työelämältä Emily in Parisin kaltaista glamouria, pudotus todellisuuteen on väistämätön. Tosielämässä maailmaa syleilevät, ennätystulokselliset kampanjat ja viraalihitit kun harvemmin syntyvät itsestään skumpan siemailun ja selfieiden välillä.
Realistinen työelämä ei ole kympin suoritusten janaa, eikä sellaista kannata odottaa tai pelätä. Vaikka me Drumissakin teemme upeita tapahtumia, ilmiöksi muodostuneita kampanjoita ja juhlimme onnistumisia, kipuilemme aika ajoin aikataulujen, kadoksissa olevan luovuuden tai omien mokiemme kanssa.
Huippuhetkien ja epäonnistumisten välimaastossa tehdään arjen työ. Ja siihen työhön meillä suhtaudutaan työnä. Työkulttuuriimme ei kuulu 120-prosenttinen suorittaminen 24/7, vaan kyllin hyvä riittää. Meillä ei heilu kyynärpäät eikä mielenterveys. Teemme yhdessä paitsi töitä, myös nauramme, viihdymme ja välitämme. Arjen välimaastossa rakennettu työyhteisö kannattelee myös silloin, kun työ muistuttaa vuoristorataa.
Kukaan ei ole koskaan valmis – ei edes kokeneimmat tekijät
Opiskelijan ei kannata hinata rimaa itselleen liian korkeaksi ja vaatia itseltään epärealistisia taitoja. Vaikka joidenkin harjoittelupaikkailmoitusten vaatimuslistat antaisivatkin ymmärtää, kenenkään ei odoteta olevan valmis asiantuntija ensimmäisenä työpäivänä. Tai jos odotetaan, se kertoo enemmän työpaikasta kuin hakijasta.
Kannattaa muistaa, että kaikki kokeneemmatkaan viestintätoimistoihmiset eivät ole luovuutta pursuavia ja nerokkaita, konsepteja hihnalta suoltavia ideatykkejä, joilta löytyy viestinnän viisaudenkivi ja vastaus kaikkeen. Eikä tarvitsekaan olla. Tällä muuttuvalla alalla on tilaa kaikille ja kaikenlaiselle osaamiselle.
Osaamista rakennetaan koko työuran ajan. Tämä työ opettaa joka päivä eikä kukaan ole valmis. Vähiten se kahdeksan vuotta sitten valmistunut yhteisöviestijä, joka ei viiden vuoden opiskelujen jälkeen osannut edes kirjoittaa tiedotetta, mutta nyt, täysin vasten ennakko-odotuksiaan, nauttii konsultin työstään ja etenkin työpaikastaan.
Tekstin on kirjoittanut vuosijuhliemme yhteistyökumppani viestintätoimisto Drum.
