Parkun uusi hallitus 2018 on valittu

Parkun syyskokous on puhunut, uusi hallitus vuodelle 2018 valittiin värikkäiden vaiheiden jälkeen. Puolimaratoniksi venyneen kokouksen jälkeen voittajina maaliin selvisivät sekä jäsenistö että uusi hallitus.

Syyskokouksen taikaa
Parkun syyskokoukset ovat olleet perinteisesti sykähdyttäviä karnevaaleja, joissa jännitystä ja värikkäitä tilanteita on riittänyt. Lähes paavin valintaan rinnastettavassa, suljettujen ovien takana käytävään tilaisuuteen Kettuperhe kokoontuu vuosittain jakamaan paikkoja Parkun toiminnan paalupaikoille.

Lähtokohdat tämän vuoden syyskokoukseen olivat kihelmöivät. Tuoreessa muistissa on edelleen viime vuoden lähes spektaakkelimainen äänestysralli, kun hallitus 2017 sai muotonsa kovan kilpailun päätteeksi.
Oman mausteensa tämän vuoden syyskokoukseen toi jopa poikkeuksellisen vilkkaat hallitusspekulaatiot ja -tunnustelut. Asetelmia ja mahdollisia kombinaatioita viriteltiin jo fuksiaisista lähtien ja systemaattinen lobbaustyö vietiin päätökseen Hallituspaloilla viime viikolla. Tiivistäen voidaan todeta, että Kettuperheen sisällä oli hyvä “vaalipöhinä”.

Syyskokous käyntiin, kuskin paikalla Sami Kolsi
Syyskokouksen puheenjohtajaksi saatiin mies työelämästä ja sitsilaulujen lisäsäkeistöistä, Sami Kolsi. Puheenjohtajana Sami huolehti sedällisellä otteella, että kuri ja järjestys säilyivät tilaisuudessa. Vahva auktoriteetti olikin tarpeen, sillä paikalla oli runsas parkulaisten joukko, joka oli saapunut jännittämään vaaleja.

Puheenjohtajan valinta
Alun muodollisuuksien jälkeen päästiin itse asiaan eli valitsemaan tulevaa hallitusta. Valintaprosessi aloitettiin luonnollisesti puheenjohtajasta. Tänä vuonna ehdokkaita oli yksi. Parkulaiset pääsivät kuulemaan Elina Heinisen vakuuttavan puheenvuoron Parkun tilasta ja tulevaisuudesta. Tämän jälkeen oli vuorossa puheenjohtajaehdokkaan kuumottelu asiakysymyksillä. Elina selvitti kysymykset taitavasti, minkä jälkeen Sami sai lyödä nuijalla pöytää uuden puheenjohtajan valinnan kunniaksi.

Puheessaan Elina painotti erityisesti Parkun perustehtävän huolehtimista. Tulevalla hallituskaudella tulee olemaan tärkeää, että Parkun toiminnassa vastataan jäsenten edunvalvonnasta ja hyvinvoinnista tarkoituksenmukaisesti. Perustehtävän täyttämiseen sidostuu kiinteästi Parkun toiminnan strateginen kehitystyö, jotta toiminta vastaa jäsenistön tarpeita tarkasti. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa Parkun brändin luomista ja viestinnän johdonmukaista kehittämistä strategisempaan suuntaan.

Hallitus kasaan tiiviin työstön jälkeen
Puheenjohtajan valinnan jälkeen laitettiin muut hallituspaikat jakoon. Syyskokouksen päätteeksi listalla komeilikin erittäin vakuuttava kokoonpano, joka on mainio sekoitus fuksien tuoretta näkemystä ja vanhempien parkulaisten kokemusta ja verkostoja. Vuoteen 2018 voi jokainen parkulainen suunnata erittäin levollisin mielin, sillä uuden hallituksen yhteishenki oli käsinkosketeltava jo syyskokouksen jälkimainingeissa. Jokaiseen sektoriin saatiin osaavat ja innokkaat tekijät, joiden näkemykset pääsevät varmasti kovaan lentoon ensi vuonna.

Kettuperheen vaalimista ja poikkitieteellistä yhteistyötä
Jokaista parkulaista kiinnostaa varmasti kuitenkin jo tässä kohtaa, mitä tuleva vuosi todella tulee pitämään sisällään? Lyhyesti sanottuna varsin paljon. Keväällä on tulossa muun muassa ulkomaan excu, jonka työstäminen lähtee jo pian käyntiin. Passi on siis hyvä leimata mahdollisimman pian, sillä tätä legendaarista reissua kukaan ei halua ohittaa! Tapahtumapuolelta kuultiin myös lausahdus “vapu ei lopu”. Lisäksi tulevan varapuheenjohtaja Julia Nevalaisen mukaan poikkitieteellinen yhteistyö ja sen kehittäminen tulevat olemaan merkittävässä roolissa ensi vuonna. Samaan hengenvetoon Julia täydensi, että vuosijuhlien suunnittelu on jo ideatasolla liikenteessä. Tulevana syksynä todellakin kannattaa pitää juhlapuvut mintissä ja paljuhatut kuivana, koska näistä bailuista tullaan puhumaan Julian mukaan vielä pitkään!

Näistä tunnelmista on hyvä toivottaa lämpimästi onnea ja menestystä uudelle hallitukselle!

Parkun hallitus 2018
Puheenjohtaja Elina Heininen
Varapuheenjohtaja Julia Nevalainen
Sihteeri Riina Kantoniemi
Talousvastaava Lassi Niininen
Viestintäkoordinaattori Juulia Laamanen
Sopokopo Anju Marjamaa
Yrityssuhdevastaava Markus Puoskari
Excuvastaava Markus Haapoja
Tapahtumavastaavat Elias Reinikainen & Jonna Lusenius
Kulttuurivastaava Estella Ålander
Kansainvälisyysvastaava Jenni Anttila
Liikuntavastaava Antti Mielonen
Ympäristö- ja kehitysyhteistyövastaava Maristella de Michele

Hallitus