Dialoginen vuorovaikutusetiikka työelämässä

Kuvittele itsesi työpaikalla konfliktitilanteeseen, jota olet jo hetken aikaa seurannut sivusta. Kahdella työkaverillasi ovat sukset menneet ristiin. Näet, että sen vuoksi tiimin yhteisen projektin toteuttaminen kärsii. Toinen kokee, että työkaverin panos ei ole riittävä, ja toinen kokee, ettei saa yhteistyössä riittävää tukea ja arvostusta. Tiedät, että asianomaiset eivät aio selvittää tulehtuneita välejään itse, mutta eivät myöskään hakea apua muilta. Toinen osapuolista on jopa pyytänyt sinulta suoraan, ettei kukaan sotkisi lähijohtajaa kuvioon. Olet huolissasi työn tuloksista ja tietysti myös vähitellen tulehtuvasta työyhteisön ilmapiiristä, mitä teet?

Konfliktiosapuolet saattavat pitää sinua epäluotettavana, jos kerrot tilanteesta lähijohtajalle, mutta kertomatta jättäminen taas olisi vastoin yhteisten tavoitteiden edistämistä. Otatko yhteyttä esimieheen, päädytkö sovittelijaksi itse vai odotatko, että tilanne alkaa rauhoittua itsestään? Mikään vaihtoehto ei ole yksiselitteisesti oikein tai väärin. Nykyään kuulee usein puhuttavan eettisyydestä ja vastuullisuudesta. Moni haluaa vaikuttaa omilla valinnoillaan ja olla mukana rakentamassa eettisesti kestävämpää ja vastuullisempaa tulevaisuutta. Siitä huolimatta, että eettisyys on suorastaan ”muodikasta” monella elämän osa-alueella, kuinka moni on pysähtynyt miettimään eettisyyttä ja vastuullisuutta nimenomaan vuorovaikutuksessa? Kuinka moni meistä voi sanoa harkinneensa omia vuorovaikutuseettisiä periaatteitaan?

Hyvän vuorovaikutuksen ideaalia ilmennetään vuorovaikutuksessa

Vuorovaikutusetiikka on osa jokaista vuorovaikutustilannetta, vaikka omia vuorovaikutuseettisiä periaatteita ja valintoja ei tietoisesti tultaisikaan pohtineeksi. Ideaalit ja ihanteet hyvästä ja oikeasta vuorovaikutuskäyttäytymisestä ohjaavat vuorovaikutusosapuolten käyttäytymistä, ja vuorovaikutuksessa pidetään yllä viestinnän keinoin sitä, mitä pidetään hyvänä ja oikeana. Hyvän ideaali ja sitä ilmentävät viestintäteot ovat siis vuorovaikutusetiikan lähtökohtia. Näiden välillä ei välttämättä aina nähdä yhteyttä ja toisen puheesta saatetaan sanoa, että “hän vain puhuu, eikä tarkoita sitä oikeasti”. Sosiaalista todellisuutta kuitenkin rakennetaan juuri vuorovaikutuksessa, ja vuorovaikutuseettiset valinnat ovat esimerkiksi yksittäisiä sanavalintoja. Toisen ihmisen kunnioittaminen samanarvoisena vuorovaikutuskumppanina osoitetaan sanatasolla vaikkapa kysymällä, mitä mieltä hän on puheenaiheesta.

Viestintäkäyttäytymisessä vuorovaikutuksen eettisyys näkyy myös nonverbaalisesti eli esimerkiksi katsekontaktissa, ilmeissä, eleissä, puheen tauotuksissa ja äänenpainoissa. Jopa se, että emme osallistu vuorovaikutukseen, viestii jotain ja on ikään kuin kannanotto. Jos toinen osapuoli esimerkiksi toistuvasti ja ilmoittamatta saapuu yhteisesti sovittuihin tapaamisiin myöhässä, myöhästyminen voidaan tulkita kunnioituksen puutteeksi toista osapuolta kohtaan. Esimerkki myöhästymisestä kuvaa myös vuorovaikutuseettisten arvojen ylläpitämistä; mikäli myöhästymistä ei oteta puheeksi tai se ei vaikuta osapuolten väliseen vuorovaikutukseen millään tavoin, vuorovaikutuseettinen arvo “kuolee” ja menettää merkityksensä. Jos arvoja eli hyvinä ja oikeina pidettyjä asioita ei pidetä yllä vuorovaikutuksessa, ne katoavat.

Vuorovaikutuseettisistä kysymyksistä on kyse silloin, kun vuorovaikutusosapuolten käyttäytyminen täyttää seuraavat kriteerit: vuorovaikutuskäyttäytymiseen liittyy harkittuja valintoja, sitä voidaan arvioida oikeaksi tai vääräksi ja yksilöllä on mahdollisuus valita, kuinka toimia. Sujuvan vuorovaikutuksen toteutuminen ei edellytä, että vuorovaikutusosapuolet jakaisivat samat vuorovaikutuseettiset arvot, eli osapuolten ei suinkaan tarvitse olla samaa mieltä siitä, mikä vuorovaikutuksessa on tavoiteltavaa ja mikä tuomittavaa. Arvoista keskusteleminen vie kohti yhteistä ymmärrystä vuorovaikutuksesta, ja se, että vuorovaikutuksessa ilmennetään erilaisia arvoja, voi auttaa osapuolia tarkkailemaan, havaitsemaan ja tiedostamaan niitä.

Elämme moniarvoisessa maailmassa. Eri aikoina, eri paikoissa ja eri kulttuureissa arvostetaan erilaista vuorovaikutusta ja siksi vuorovaikutuseettisistä periaatteista ei voida luoda kaiken kattavaa toimintaohjetta jokaista vuorovaikutustilannetta varten. Vuorovaikutuseettisiä jäsennyksiä onkin monenlaisia, mutta tässä blogitekstissä pureudutaan dialogiseen vuorovaikutusetiikkaan. Dialogista vuorovaikutusetiikkaa on haastavaa soveltaa missä tahansa kontekstissa ja on mielenkiintoista tarkastella sitä erityisesti työelämän näkökulmasta. Ovatko esimerkiksi tehokas työnteko ja työkavereiden avoin kuunteleminen ristiriidassa keskenään?

Dialogi yhdistetään usein kasvokkaiseen, kahdenväliseen, yksityiseen ja pitkäkestoiseen vuorovaikutukseen. Onko siis dialogisen vuorovaikutusetiikan, joka pohjautuu dialogiin, tavoittelu relevanttia työelämässä?

Työelämän vuorovaikutusetiikka

Työelämän vuorovaikutuseettiset periaatteet eivät sinänsä eroa vapaa-ajan vastaavista millään tavalla, mutta koska työtä tehdään vuorovaikutuksessa, ovat vuorovaikutuseettiset periaatteet väistämättä osa työelämää. Työelämässä ollaan vuorovaikutuksessa työnantajan, työkavereiden, asiakkaiden ja monien sidosryhmien kanssa. Kaikki organisaatiot rakentuvat vuorovaikutuksessa, eikä mikään organisaatio ole vuorovaikutuseettisesti neutraali. Työyhteisöjen vuorovaikutuksessa ilmennetään sitä, mitä työyhteisössä pidetään tärkeänä, ja vuorovaikutuseettiset arvot vakiintuvat juuri vuorovaikutuksessa toisten yhteisön jäsenten kanssa.

Se, mikä työelämän vuorovaikutuksen erottaa elämän muiden osa-alueiden vuorovaikutuksesta on se, että vuorovaikutusosapuolia ei voi välttämättä valita. Vapaa-ajalla yhteyttä pidetään lähinnä ihmisiin, joihin halutaankin, mutta työelämässä voi joutua työskentelemään myös niiden kanssa, joiden seurassa huomaa vuorovaikutuseettisten arvojen törmäävän toisiinsa. Erilaiset arvot ja jopa ristiriidat keskenään kilpailevien arvojen välillä synnyttävät tarpeen neuvotella yhteisistä arvoista esimerkiksi työpaikoilla. Yhteisistä vuorovaikutuksen pelisäännöistä on hyvä keskustella työpaikalla joka tapauksessa – työn tavoitteiden saavuttaminen oletettavasti helpottuu, kun työyhteisössä tiedetään, millaisin periaattein vaikkapa päätöksiä pyritään tekemään. Ei kuitenkaan voida olettaa, että kaikki kertoisivat automaattisesti mielipiteensä yhteisistä asioista, jos sellaisesta vuorovaikutuseettisestä periaatteesta, jonka mukaan jokaista todella halutaan kuulla, ei ole sovittu saati ylipäätään puhuttu. Myös esimerkiksi monet asiakaskohtaamisia koskevat vuorovaikutuseettiset periaatteet on tarpeen tuoda työyhteisössä keskusteluun. Vuorovaikutuseettiset periaatteet eri työtilanteita varten voitaisiin jopa linjata osaksi organisaation viestintästrategiaa.

Dialogisen vuorovaikutusetiikan soveltaminen työelämään on mahdollista

Dialoginen vuorovaikutusetiikka pohjautuu Martin Buberin dialogin ihanteeseen ja nostaa keskiöön vuorovaikutusasenteet. Dialogisen vuorovaikutusetiikan lähtökohtana on se, että jokainen tulisi tietoiseksi omista arvoistaan ja vuorovaikutusasenteistaan, mutta yhtälailla tiedostaisi ja ymmärtäisi myös vuorovaikutusosapuolen erilaisia näkemyksiä. Dialogisen vuorovaikutusetiikan mukaisia vuorovaikutusasenteita ovat esimerkiksi autenttisuus, moninaisuuden vaaliminen ja pyrkimys asettua toisen asemaan. Autenttisuus tarkoittaa aitoutta ja avointa asennetta vuorovaikutusosapuolta kohtaan. Tavoitteena on, että olisimme läsnä ja osallistuisimme aktiivisesti keskusteluun. Moninaisuuden vaaliminen vie meitä kohti laajempaa ymmärrystä ympäröivästä maailmasta ja erilaisista arvoista, joita viestintäkäyttäytymisessä ilmennetään ja suojellaan. Pyrkimys asettua toisen asemaan näyttäytyy esimerkiksi haluna ymmärtää ja kuunnella avoimin mielin vuorovaikutusosapuolen näkemyksiä, vaikka ne poikkeaisivat omista näkemyksistä. Erityisesti työelämässä tällaista asennoitumista tarvitaan, koska useiden erilaisten näkemyksien kuulemisella ja huomioimisella päästään työssä laadukkaampiin lopputuloksiin kuin yksioikoisesti ja kritiikittömästi hyväksymällä vain yksi mielipide.

Työelämässä, jossa vuorovaikutusosapuolia ei aina voi valita, saattaa törmätä ajatukseen, että töitä olisi helpompi tehdä vain itsensä kaltaisten ja samanlaiset ajatukset jakavien ihmisten kanssa. Dialogisen vuorovaikutusetiikan ihanteiden mukaisesti erilaisia mielipiteitä pitäisi jopa etsiä ja haluta kuunnella, ei pelkästään suvaita. Näkemysten moninaisuus pystytään parhaassa tapauksessa hyödyntämään, koska erilaiset näkökulmat avaavat oven mahdollisuudelle oppia jotain uutta ja luoda uutta ymmärrystä puolin ja toisin. Erilaisista näkökulmista tietoiseksi tulemisen kautta on mahdollista saavuttaa aivan uudenlaista ymmärrystä, joka olisi ehkä jäänyt syntymättä ilman arvostavaa asennetta erilaisuutta kohtaan. Moninaisuuden vaaliminen kuljettaa meitä poispäin siitä, että omia arvoja käytetään lyömäaseena erilaisia näkökantoja omaavia ihmisiä vastaan.

Dialoginen vuorovaikutusetiikka on ihanteellista ja asettaa eettiset tavoitteet korkealle, minkä vuoksi vuorovaikutuksessa on realistisempaa tavoitella pikemminkin dialogisia hetkiä kuin dialogisia vuorovaikutusperiaatteita täysin noudattavia vuorovaikutussuhteita. Todellisuudessa monet vuorovaikutustilanteet ovat haastavia, eikä aina ole helppoa kuunnella omasta maailmankuvastaan poikkeavia näkemyksiä. Dialogisissa hetkissä yhteistä ymmärrystä luodaan ilman toisten tuomitsemista ja sellaisten hetkien toteutuminen vuorovaikutuksessa on mahdollista jopa työelämän kiireiden ja paineiden keskellä. Dialoginen vuorovaikutusetiikka ei edellytä edes sitä, että jokainen mielipide tulisi hyväksyä, vaikka niihin pyrkisi suhtautumaan arvostavasti ja ymmärtäen. Dialogisen vuorovaikutusetiikan näkökulmasta oman mielipiteen muodostamista ja sen esiin tuomista voidaan pitää osana vuorovaikutusosapuolen arvostamista, kunhan oma näkemys esitetään toista kunnioittavalla tavalla.

Asenteilla ja arvoilla vuorovaikutusta kohtaan on merkittävä rooli vuorovaikutuskäyttäytymisessä. Kärjistäen voisi sanoa, että jos asenteet ja arvot vuorovaikutusta, vuorovaikutustilanteita tai osapuolia kohtaan ovat negatiiviisia, vuorovaikutustaidoillakaan ei ole mitään merkitystä. Omia vuorovaikutusasenteita on aiheellista kriittisesti reflektoida aika ajoin vaikkapa miettimällä, miten asennoidun vuorovaikutustilanteisiin sekä millaisia asioita arvostan vuorovaikutuksessa. Itseltään voi kysyä, olenko avoin punnitsemaan ja harkitsemaan omia vuorovaikutuseettisiä periaatteita ja jopa muuttamaan niitä tarvittaessa.

Dialogisen vuorovaikutusetiikan ihanteiden mukaisia periaatteita työelämän ja erityisesti työyhteisöjen vuorovaikutustilanteisiin voisivat olla seuraavat:

  • Arvostan vuorovaikutusta ja tiedostan, että vuorovaikutuksessa yksittäisilläkin viestintäteoilla on merkitystä
  • Olen läsnä, osallistun aktiivisesti työyhteisön erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin ja pyrin viestinnässäni autenttisuuteen
  • Tiedostan omat arvoni ja asenteeni ja siirrän tietoisesti syrjään omia ennakkoluulojani
  • Olen tietoinen työyhteisön ja organisaation vuorovaikutuseettisistä periaatteista. Jos sellaisista ei ole sovittu, herättelen keskustelua siitä, mitä kukin vuorovaikutuksessa arvostaa
  • Pyrin asettumaan työkaverin asemaan ja kuuntelemaan häntä tarkkaavaisesti, arvostavasti ja avoimin mielin ilman tuomitsemista
  • Pyrin ottamaan selvää arvoista ja asenteista, joita työyhteisössäni vaalitaan
  • Arvostan vuorovaikutusosapuolen tunteita, aikomuksia, ideoita ja loukkaamattomuutta
  • Arvostan vuorovaikutusosapuolta hänen iästään, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, uskonnostaan, vakaumuksestaan, etnisestä taustastaan, statuksestaan tai vuorovaikutussuhteemme laadusta riippumatta
  • Kannatan avarakatseisuutta ja objektiivisuutta ja rohkaisen myös toisia puhumaan ja kertomaan oman näkemyksensä
  • En käytä eettistä harkintaa aseena ja leimaa eri tavalla ajattelevia “vihollisiksi”, vaan pyrin löytämään yhdessä uusia näkökulmia tai ratkaisuja ja luomaan uutta ymmärrystä.

Kirjallisuutta

Arnett, R. C., Bell, L. M. & Fritz, J. M. H. 2009. Communication ethics literacy: Dialogue and difference. Los Angeles, California; London: Sage.

Johannesen, R. L., Valde, K. S. & Whedbee, K. E. 2008. Ethics in human communication. 6. painos. Long Grove: Waveland.

Tompkins, P. S. 2019. Practicing communication ethics: Development, discernment, and decision making. 2. painos. New York: Routledge.

Tämän blogikirjoituksen ovat laatineet Julia Nuutinen ja Camilla Suortti osana viestinnän syventävien opintojen Vuorovaikutusosaaminen ja sen kehittäminen työelämässä -kurssia keväällä 2019. Tekijät opiskelevat viestintää Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella.